Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

Klassikko tähän väliin.

Anne Frank on teini-ikäinen, hollantilainen juutalaistyttö, joka joutuu juutalaisvainojen seurauksena perheineen "maan alle" asumaan. Nuoren tytön päiväkirja on kuvaus olosuhteista, joihin poliittinen tilanne on ajanut osan väestöä. Tapahtumat sijoittuvat 1940-luvun alkuun. Päiväkirjassa sivutaan vallitsevaa tilannetta, ja pelko kiinnijäämisestä ja paljastumisesta on koko ajan läsnä. Samalla päiväkirja on ote nuoren (12-14 -vuotiaan) tytön elämästä ihastuksineen ja tulevaisuuden suunnitelmineen.

---

Monet varmaan lukevat Anne Frankin päiväkirjan jo kouluaikoina - ainakin itse muistan sen löytyneen monelta luettavien klassikkokirjoen listalta äidinkielentunneilla. Minulta tämä jäi silloin syystä tai toisesta väliin - valitsin ehkä muita klassikoita omalle lukulistalleni, ja tämä taisi olla koko ajan lainassa -, mutta olen siitä huolimatta vuosien ajan pohtinut, että Anne Frankin päiväkirja pitäisi kyllä lukea jossain sopivassa välissä.

En oikein tiedä, miten tätä päiväkirjamuotoista tekstiä pitäisi arvostella tai arvioida. Ei ehkä ainakaan samaan tapaan kuin tarinallisia kertomuksia, joissa juonen eteneminen, kirjoitustyyli ja juonikäänteet ratkaisevat tarinan laadun. 

Anne Frankin päiväkirja on nimittäin ihan omaa laatuaan. Vaikka ilmeisesti aitoudesta on omat epäilyksensä ja ainakin kirjoitusasua on voitu käsitellä jälkikäteen, kirjasta jäi ihan omanlaisensa aitouden tuntu. Kuvatut olosuhteet ovat vaatimattomat - piileskiely edellytti muun muassa sisätiloissa pysymistä, hiljaisuutta päiväsaikaan, WC:n ja juoksevan veden käytön säännöstelyä -, ja siitä huolimatta onni ja ilo löytyy pienistä asioista. Haaveet sodan loppumisesta, kasvamisesta, tulevasta kirjailijanurasta ja pojista tuntuvat pitävän muuten kaventuneen elämän uomissaan ja mielialan varovaisen odottavana. Kahden vuoden piileskelyn seurauksenakaan päiväkirja ei ehdi taantua sellaiselle ankealle tasolle, jolle voisin kuvitella aikuisen (no, ehkä ainakin minun) pitämän päiväkirjan taantuvan, jos sitä kirjoitettaisiin suljetuista olosuhteista. Mikäli päiväkirjan sisältöä on todesta ottaminen, pysyi Anne Frank piileskelyajan loppuun asti iloisena ja toiveikkaana. Tunsin ihan aitoa surua palautellessani tarkemmin mieleen, kuinka tapahtumat etenivät päiväkirjan päättymisajankohdan jälkeen.

Kyllä Nuoren tytön päiväkirja on ehdottomasti ansainnut paikkansa klassikkokirjojen listalla, menee siis todellakin sarjaan kaikkien olisi hyvä lukea. Päiväkirja vangitsee tukalan ajanhetken ja tilanteen epäoikeudenmukaisuuden todella aidolla otteella. Se on myös jollain hämmästyttävällä tavalla yllättävän tarinallinen ja luettava kokonaisuus (en tosin tiedä, miltä osin tästä on kiittäminen myöhempää parantelua), eikä tosiaankaan ollut vähääkään työläs luettava.

Sofi Oksanen - Koirapuisto

Takakansi:

Ehkä kaikki olisi mennyt toisin, jos olisin tunnistanut hänet heti ja ymmärtänyt paeta.

En uskaltanut kääntää päätäni, en varmistua asiasta.

Paljastuisin hetkessä. Elinaikani olisi laskettavissa päivissä, ehkä tunneissa.

KOIRAPUISTO on kahdessa aikatasossa vyöryvä romaani nykypäivän Helsingistä ja Ukrainan itsenäisyyden vuosista, hedelmöitysbisneksestä ja elämästä korruption valtaamassa yhteiskunnassa idän ja lännen polttopisteessä. Samalla se on syvän inhimiilinen tarina uskollisuudesta ja rakkaudesta, lapsensa menettäneestä naisesta ja valheiden voimasta.

---

Sofi Oksasen Koirapuisto on mukaansa tempaava, jouhevasti etenevä ja taidokkaasti kirjoitettu tarina pakon sanelemista selviytymiskeinoista - siitä, kuinka viehättävälle ja geneettisiltä ominaisuuksiltaan edustavalle nuorelle naiselle hedelmöitysbisnes voi hyvinkin vaikuttaa tulonhankintakeinona huonoista vaihtoehdoista vähiten epämiellyttävältä. Bisnes on kuitenkin raakaa peliä ja hedelmälliyys sekä omien jälkeläisten pois antaminen kipeä kokemus. Näiden teemojen ympärille kietoutuva tarina on paitsi koskettava, myös ahdistava ja myötätuntoa herättelevä.

Olen lukenut Oksaselta kolme kirjaa tätä aiemmin; Baby Janen, Puhdistuksen ja Kun kyyhykset katosivat. Jo noiden kolmen aiemman teoksen pohjalta olin lukinnut mieleeni ajatuksen Oksasesta taidokkaana, suoraan asiaan pureutuvana kirjoittajana, jonka kylmäkiskoisesta tyylistä nautin.Tarinallisesta näkökulmasta sen sijaan olin aiemmin tunnustanut pitäväni ainoastaan Puhdistuksesta - puhuttelevista teemoistaan huolimatta kaksi muuta olivat jättäneet jälkeensä jotenkin vähän laimean olon ja hämmennyksen joidenkin keskushenkilöiden kummalliselta/ristiriitaiselta tuntuvien ratkaisujen äärellä. 

Nyt Koirapuiston luettuani olen ehdottomasti valmis kasvattamaan Oksasen lemppariteosten listaani. Koirapuisto oli mielestäni sekä hyvää proosaa (kuten kaikki lukemani Oksaset) että tarinallisesti mukaansatempaava ja hahmojen osalta inhimillinen ja ymmärrettävä. Jossain rujoudessaankin kuvaisin tarinaa myös kauniiksi ja koskettavaksi tarinaksi.

Vaikka Koirapuisto ei kuulu Viron lähihistoriaa kuvaavaan Kvartetti-sarjaan (toisin kuin Puhdistus ja Kun kyyhkyset katosivat), voisin jopa suositella Koirapuistoa entuudestaan Oksasen kirjallisuuteen perehtymättömälle, joka tuntisi Puhdistuksen tarinan ja haluaisi aloittaa jostain muusta teoksesta  (olkoonkin, että pysyn kaikesta huolimatta näkemyksessä, että jos aikomuksena on lukea tasan yksi teos Oksaselta, sen olisi syytä olla juuri Puhdistus) [tämä mielipide voi tietysti vielä elää niin kauan kun Norma ja Stalinin lehmät ovat lukematta...].

Eve Hietamies - Yösyöttö

Eve Hietamiehen Yösyöttö on humoristinen kuvaus vauva-arjesta miehen näkökulmasta. Tarinan päähenkilö Antti Pasanen kokee elämänsä mullistuksen joutuessaan yllättäen yksin vastuuseen vastasyntyneestä jälkeläisestään, Paavosta. Antti on vähän stereotypisenkin äijämäinen hahmo, joka epäilee vahvasti, että häneltä puuttuu naisilla geeneissä kulkeva äidinvaisto. Koti-iseilyn myötä hänelle kuitenkin avautuu aivan uusi, äitien ja naisten dominoima maailma, jossa rintatulehdukset, rotavirukset ja tuttipullot ovat arkipäivää. Vähä vähältä Antista kouliintuu rutinoitunut lapsenhoitaja, joka vaihtaa vaipan kädenkäänteessä, osaa erottaa yskän tukehtumisesta ja istuu mielummin katsomassa lastenohjelmia muiden aikuisten juostessa vappuriennoissaan.

---

Yösyöttö on kevyttä ja helppoa luettavaa, ja lisäksi näin lapsettoman ihmisen näkökulmasta myös ihan mielenkiintoinen katsaus vauva-arkeen sekä sen tuomiin haasteisiin ja yllättäviin tilanteisiin. Myös kirjan näkökulma miehen haasteista naisten maailmassa on ihan hauska ja tarjoaa hyviä mahdollisuuksia tilannekomiikalle (joskin haluan uskoa ja toivoa, että tosielämässä nämä rajat alkavat olla vähän enemmän hämärtyneitä kuin kirjan kuvaamassa maailmassa). Toisaalta tarinasta jää kyllä myös sellainen vaikutelma, että vaikka monet kohdatuista haasteista ovat ehkä Antin itsensä mielestä hänelle vieraita nimenomaan siksi että hän on mies, kuuluu todellisuudessa iso osa kipuilusta vanhemmaksi kasvamiseen yleisemmällä tasolla.

Luonnehtisin tarinaa ihan puhtaasti viihteelliseksi ja kevyeksi iltalukemiseksi - viihdearvoltaan ehkä jonkun kevyen hömppäsarjan kaltaiseksi ajankuluksi. Oikeastaan tämä oli aika mukavan kevyt, hauska tarina, jonka jatko-osankin ehkä luen jossain vaiheessa. Mitään kovin syvällistä ulottuvuutta tarinasta ja siihen kuuluvista hahmoista on kuitenkin mielestäni turha etsiä - tai ainakin itse koin, että muidenkin kuin Antin kohdalla haluttiin oikein mässäillä stereotypioilla. Olen lisäksi viime aikoina kiinnittänyt enemmän huomiota alkoholin asemaan kotimaisessa kulttuurissa, ja siltä osin tämä kirja ehkä vähän "äijähengessä" tarjoili melko ennalta-arvattavaa sisältöä - oluen tai muiden juominkien nauttimista kuvattiin useassa eri tilanteessa siinä melko perinteisen ihannoivassa mielessä (enkä siis tuomitse tätä nyt nimenomaan siitä syystä, että tarinan toinen päähenkilö kulkee potkuhousuissa, vaan ennemminkin lähinnä siksi, että kaipaisin ehkä itse henkilökohtaisesti jotain vähän raikkaampaa näkökulmaa, ja kirjassa toistuvat maininnat oluen juonnista alkavat vähän jo tuntua samalta kuin se, että mainittaisiin aina kun päähenkilö vaihtaa sukkia).

Joka tapauksessa, voisin kyllä ihan suositella tätä aiheesta kiinnostuneelle ja kevyttä iltalukemista kaipaavalle. Ihan mukava lukukokemus, ei mikään tajunnan räjäyttävä ja maailmaa mullistava elämys, mutta ihan viihdyttävä.

Pajtim Statovci - Bolla

Finlandia-kirjasta toiseen. 

Statovcin Bolla, vuoden 2019 Finlandia-voittaja, kertoo tarinan sodasta, yksinäisyydestä, kätketystä rakkaudesta ja kielletyistä, kahden miehen välisistä tunteista yhteiskunnassa, jossa heteronormatiivisesta mallista poikkeavaa suuntautumista ei hyväksytä. Tarinan näyttömönä toimii 2000-luvun taitteen (1995-2004) Kosovo sekä Albania. Päähenkilöt Arsim ja Miloš joutuvat salaamaan suhteensa paitsi sukupuolensa, myös eri taustojensa takia - Arsim on perheellinen albaani, Miloš puolestaan lääketiedettä opiskeleva serbi. Traaginen tarina seuraa kummankin hahmon vaiheita ja elämää ristiriitaisten arvojen ja valintojen sekä kaoottisen sotatilanteen pyörteissä.

---

Bolla on melko nopealukuinen, reilu 200-sivuinen teos, jonka ilmapiiriä sävyttää inhon ja inhimillisyyden tasapaino. Henkilöiden ja paikkojen kuvailu on paikoittain inhorealistista, lisäksi hahmoissa on ulottuvuuksia, jotka eivät saa heitä näyttäytymään ainoastaan pidettävässä valossa. Ainoastaan rakkaus ja kaipaus kauniisiin yhteisiin hetkiin on puhdasta.

Pidin tarinasta, joskaan en usko, että lukisin sen ihan heti uudestaan. Ei tämä myöskään ehkä ihan päässyt ehdottomien Finlandia-lemppareideni joukkoon. Voisin kuitenkin hyvinkin kuvitella itseni lukemassa Statovcia lisääkin.

Anni Kytömäki - Margarita

Takakansi:

Senni hieroo kylpylän kesävieraita, kuten hänen isänsäkin aikoinaan. Kesä virittää haaveet kaukaisista tuntureista, mutta sateisena yönä kaikki muuttuu odottamattomalla tavalla.

Mikko on sotilas, joka palaa kenttäsairaalasta takaisin etulinjaan. Sen jälkeen hän pysyy asemapaikallaan, vaikka pelkää sodan viimeisen taistelun lähestyvän.

Antti tutkii metsiä ensin miehitetyssä Karjalassa, sitten Suomessa. Rauhan tultua hänen tehtävänään on päättää, mikä alue hakataan ja mikä säästetään.

Margarita kuvaa metsien ja ihmisten harvoin muistettua historiaa. 1940-1950-luvuilla metsiin, naisiin ja miehiin kohdistettiin vaatimuksia, joilla tavoiteltiin hyvää. Menestystarinoilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Valtiollisen velvollisuuden täyttäminen voi kääntää elämänsuunnan kohtalokkaasti.

---

Ostin Anni Kytömäen Finlandia 2020 -palkinnon saaneen Margaritan itselleni joululahjaksi. Kytömäki on tähän mennessä julkaisemillaan teoksilla onnistunut lunastamaan paikkansa yhtenä ehdottomista suosikkikirjailijoistani, eikä Margarita pettänyt odotuksiani. Aivan kuten aiemmatkin teokset, tuore Finlandia-kirja on kaunis kertomus ihmisistä, luonnosta sekä näiden kahden erottamattomuudesta.

Huolimatta siitä, että tarinan tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun puolivälin paikkeille, kirjassa käsitellyt teemat ja vastakkainasettelut ovat hyvin ajankohtaisia - sen enempää juonta paljastamatta teemoina esiintyvät muun muassa yksilön oikeudet ja toisaalta valtiolliset velvollisuudet yhteiskunnassa, ihmisen rooli luonnon suojelijana ja osana luontoa, sekä sukupuoliroolit ja niihin kytkeytyneet odotukset. 1950-luvulla jyllännyt polio näyttäisi kirjan ilmestymisvuonna 2020 olevan hallinnassa, mutta tautiepidemiat ovat edelleen arkipäivää, kuten korona-ajat ovat osoittaneet. Historiallisesta kontekstistaan huolimatta Margarita on kaikkinensa hyvin ajankohtainen teos - ja sen ovat epäilemättä Finlandia-palkinnon valitsijatkin huomanneet.

Kytömäen luonnonläheinen kirjoitustyyli on niin kaunista ja soljuvaa, että sitä tulee heti viimeisen sivun jälkeen ikävä. Samoin tulee ikävä metsään ja luonnon äärelle, pois kaupungin vilinästä, saasteista ja kulutushysteriasta, kannonnokkaan kuksan kanssa istumaan ja nuotion rätinää kuuntelemaan. 

Seuraavaa Kytömäen teosta odotellessa.

Andrei Volos - Animaattori

Andrei Volosin Animaattori on kertomus terrorismista. Tarinan päähenkilö Sergei Barmin animoi työkseen kuolleita henkilöitä - ei tuottamalla heistä piirroselokuvia, vaan tulkitsemalla ja elävöittämällä vainajan sielua ja vangitsemalla tämän operation seurauksena syntyvän liekin eräänlaiseen maljaan muistoksi läheisille. Terrorismin vastaista taistelua käyvä turvallisuuspalvelu FABO kiinnostuu menetelmästä, ja siitä, voisiko sitä hyödyntää myös elossa olevien terroristien sielun tulkitsemiseen ja terrorismin ehkäisemiseen.

- - -

Animaattori on kohtalaisen ahdistava ja synkkätunnelmainen kertomus, jossa yhdistellään scifiä, fiktiota ja myös todellisuutta - terrorismia kuvaavat tapahtumat ovat saaneet inspiraationsa vuoden 2002 Moskovan teatterikaappauksesta. Näiden lisäksi se on rakkaustarina. 

Sain tämän luettua loppuun oikeastaan jo joskus viime viikolla, mutten oikein heti tiennyt, mitä kirjoittaisin. En ole ihan varma, pidinkö kirjasta. Aiheena terrorismi on, no, luonnollisestikin iloton ja synkkä. Omalla tavallaan, kaikessa synkkyydessäänkin, tarina oli kuitenkin jotenkin kaunis, ja myöskin tyylillisesti mielestäni hyvin venäläinen. Pidin siitä.

Kuitenkin, koin Animaattorin myös jossain määrin sekavaksi ja vaikeasti eteneväksi - tarinan "imu" tuntui paikoin puuttuvan, vaikka loppua kohden se kyllä löytyikin. Ehkä tämä imun puuttuminen on vain minun ongelmani - voi olla, että olin siinä mielentilassa, että olisin kaivannut jotain vähän kevyempää tai ainakin toisenlaista luettavaa loman viimeisten päivien ratoksi. Kokonaisuudessaan Animaattori oli kuitenkin ihan kelpo lukukokemus, ei ehkä kirja, jota lähtisin heti ensimmäisenä suosittelemaan jollekulle "pelkästään" hyvää tarinaa ja helppoa lukukokemusta etsivälle, mutta ehkä sellaiselle, jota kiinnostaa terrorismin ytimen ja venäläisyyden hyvin vangitseva kertomus.

Roman Schatz - Parturi

Roman Schatzin Parturi on humoristinen tarina epäonnisesta jalokiviliikkeen ryöstöstä, jonka seurauksena varkaat päätyvät ottamaan neljä panttivankia viereisestä parturiliikkeestä. Yllättävän tilanteen äärellä ovat ihmeissään niin poliisit, panttivangit kuin itse rikollisetkin - eihän tämän näin pitänyt mennä. Tarina seuraa panttivankitilanteen muodostumista ja sekä poliisien että parturiliikkeeseen linnoittautujien taholla käytyä surkuhupaisaa pohdintaa siitä, kuinka tilanteen saisi purettua mahdollisiman vähin vahingoin.

- - -

Tämä on ensimmäinen lukemani Schatzin kirja, ja tuomioni kuuluu näin: Parturi ei ehkä ole mikään maailmaa mullistava suuri, poliittisesti, historiallisesti tai kulttuurisesi merkittävä teos, mutta aivan kelpo viihdettä lomalukemiseksi. Parturi on nopealukuinen (menee helposti päivässä), jouhevasti etenevä ja humoristinen satiiri. Tarinan kelmit onnistuivat yllättäen herättämään enemmän myötätuntoa kuin inhoa tai kauhua, ja ylipäänsä koko tapahtumakulkua voisi kuvata surkeiden sattumusten sarjaksi. 

Mitään suurensuurta Schatz-fania minusta ei tämän kirjan perusteella tule, mutta voisin kyllä aivan hyvin kuvitella lukevani häneltä toisenkin kirjan jotain kevyttä ja rentoa viihdettä kaivatessani.