perjantai 29. tammikuuta 2021

Pajtim Statovci - Bolla


Finlandia-kirjasta toiseen. 

Statovcin Bolla, vuoden 2019 Finlandia-voittaja, kertoo tarinan sodasta, yksinäisyydestä, kätketystä rakkaudesta ja kielletyistä, kahden miehen välisistä tunteista yhteiskunnassa, jossa heteronormatiivisesta mallista poikkeavaa suuntautumista ei hyväksytä. Tarinan näyttömönä toimii 2000-luvun taitteen (1995-2004) Kosovo sekä Albania. Päähenkilöt Arsim ja Miloš joutuvat salaamaan suhteensa paitsi sukupuolensa, myös eri taustojensa takia - Arsim on perheellinen albaani, Miloš puolestaan lääketiedettä opiskeleva serbi. Traaginen tarina seuraa kummankin hahmon vaiheita ja elämää ristiriitaisten arvojen ja valintojen sekä kaoottisen sotatilanteen pyörteissä.

---

Bolla on melko nopealukuinen, reilu 200-sivuinen teos, jonka ilmapiiriä sävyttää inhon ja inhimillisyyden tasapaino. Henkilöiden ja paikkojen kuvailu on paikoittain inhorealistista, lisäksi hahmoissa on ulottuvuuksia, jotka eivät saa heitä näyttäytymään ainoastaan pidettävässä valossa. Ainoastaan rakkaus ja kaipaus kauniisiin yhteisiin hetkiin on puhdasta.

Pidin tarinasta, joskaan en usko, että lukisin sen ihan heti uudestaan. Ei tämä myöskään ehkä ihan päässyt ehdottomien Finlandia-lemppareideni joukkoon. Voisin kuitenkin hyvinkin kuvitella itseni lukemassa Statovcia lisääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti