tiistai 3. elokuuta 2021

Sujata Massey - Rei Shimuna ja morsiuskimono


Nappasin kesälomalla mökkipaikkakuntani pokkarilaarista melko satunnaisotannalla "ihan vaan jotain kesälukemista". Käsiini valikoitui Sujata Masseyn Rei Shimura -kokoelmapokkari, joka koostuu kahdesta Rei Shimura -sarjan dekkarista. Vaikka nyt onkin koittanut jo paluu arkeen, ehdin lukea ensimmäisen osan vielä lomatunnelmissa.

Rei Shimura on japanilais-amerikkalainen, näiden kahden osan tapahtumahetkellä vähän vajaa kolmekymppinen, Japanissa asusteleva nainen. Vaikka kyseessä on dekkarisarja, Rei ei ole rikostutkija, vaan rikoksiin sattumuksen kautta sotkeutuva antiikkikauppias. Morsiuskimono kertoo Rein Japanista Amerikkaan suuntautuvasta työmatkasta, jonka päämääränä on toimittaa neljä arvokasta, historiallista kimonoa Japanilaisesta museosta Amerikassa pidettävään näyttelyyn. Tapahtumat saavat synkän käänteen, kun yksi kimonoista varastetaan. Pian Rei huomaa sotkeutuneensa myös murhamysteeriin.

---

Morsiuskimono ei ole ensimmäinen Rei Shimura -sarjan osa, vaan itseasiassa viides. Huolimatta siitä, ettei Rei ole minulle entuudestaan tuttu, pääsin kyllä tarinaan hyvin mukaan. Lukukokemuksen koin muutenkin varsin miellyttäväksi - mielestäni tämä on jollain piristävällä tavalla vähän vähemmän tavanomainen dekkarisarja. Voi tietysti olla, ettei otantani ole kovin laaja, mutta nuorehko nainen, japanilaisen kulttuurin vaikutteet ja amatöörimäinen ote murhamysteerin selvittämiseen olivat jotenkin mukavaa vaihtelua (no, näitä amatöörisalapoliiseja tietysti vilisee pilvin pimein dekkareissa). Tarinassa ei myöskään mässäilty kauheuksilla ja inhottavilla yksityiskohdilla vaan ennemminkin ihmissuhdeasioilla.

Ihan mukavaa luettavaa siis kaiken kaikkiaan. Toinen pokkarikokoelmaan sisältyvä osa onkin tässä parhaillaan työn alla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti