torstai 25. helmikuuta 2021

Eve Hietamies - Tarhapäivä


Hietamiehen Tarhapäivä jatkaa Yösyöttö -kirjasta (löytyy blogista) tuttujen hahmojen, Antti ja Paavo Pasasen, tarinaa. Aikaa ensimmäisen kirjan päättymishetkestä on kulunut sen verran, että Paavo on ehtinyt kasvaa viisivuotiaaksi. Antti vaikuttaa oppineen pyörittämään lapsiperhearkea kohtalaisen suvereenisti ja elämä rullaa omalla painollaan. Pakka menee kuitenkin ihan sekaisin, kun Antti päättää auttaa ystäväänsä Enniä - yhtäkkiä kahden äijän poikamiesbokssa asustaakin Paavon ja Antin lisäksi pieni tyttö, Paavon kanssa saman ikäinen Terttu. Kuinka sujuu uudenlainen yhteiselo glitteripaitojen, Hello Kitty -asusteiden ja isopäisten lelueläinten keskellä?

---

Aiemman osan tapaan myös Tarhapäivä on helppolukuinen, kevyellä otteella kirjoitettu humoristinen kuvaus lapsiperhearjesta aikuisen näkökulmasta. Tarinassa leikitellään sukupuolirooleilla - pienten tyttöjen ja pienten poikien sekä äitien ja isien eroavaisuuksilla. Tarina tarjoaa edeltäjänsä kaltaisen hivenen stereotypisen, naiivin ja "helpon" ilmapiirin, jossa hahmot ja tapahtumat eivät ole kovin moniulotteisia. Myös tarina soljuu eteenpäin melko ennalta-arvattavalla tavalla, mutta sekään ei oikeastaan haittaa, sillä tämän sarjan paras anti ovat nimenomaan tarinan lomassa vilisevät arkiset havainnot ja hauskalla tavalla lapsen maailmasta käsin tehdyt oivallukset (kuten esimerkiksi kohtaus, jossa Antti vie Terttua tanssitunnille, ja he joutuvat luopumaan henkilöauton käytöstä, sillä Terttu tietää missä tanssitunti on, muttei osaa kuvailla sijaintia suullisesti vaan ainoastaan mennä sinne julkisilla kulkuvälineillä).

Tiivistäen voisi todeta, että tämä viimeisin lukukokemus vastasi melko hyvin ensimmäistä osaa. Sarjan toinen osa ei tarjonnut sen enempää pettymyksiä kuin yllätyksiäkään - samaa tuttua ja turvallista settiä siis kaikilta osin. Hetkittäin korostettu mustavalkoisuus ja stereotypisyys vähän häiritsi, tai sai ainakin ajattelemaan, että tämän perusteella en pitäisi Hietamiestä mitenkään erityisen poikkeuksellisena kirjoittajana (tai ainakaan nämä eivät ole mitään Suuria Teoksia - no, siihen ne eivät tietysti epäilemättä edes tähtää, vaan ovat varmasti juuri sitä mitä yrittävätkin olla; kevyttä lukemista). Jokin juuri tarinan helppoudessa ja etenkin Paavon ja Tertun hahmojen aitoudessa kuitenkin edelleen viehättää. Olen melko varma, että "välipalastelen" sen kolmannenkin osan vielä tässä jossain sopivassa vaiheessa, ehkä ihan jo siitäkin syystä, että oma elämäni on niin kaukana lapsiperhearjesta, että siitä lukeminen on jotenkin...virkistävää?

1 kommentti: