Niklas Natt oc Dagin 1794 on hyytävä ja inhorealistinen, 1700-luvun lopun Tukholmaan sijoittuva murhamysteeri. Nuori nainen löytyy hääyönsä jälkeen lähes tunnistamattomaksi raadeltuna. Aluksi tapauksesta syytetään susilaumaa, mutta melko pian selviää, että verityö onkin ihmisen tekosia. Koska muut tahot ovat haluttomia ottamaan tapauksen tutkintaansa, kääntyy vainajan äiti lopulta entisen veteraanin ja aiemmastakin osasta tutun Mickel Cardellin puoleen.
---
Niklas Natt och Dagin toinen teos tuntuu hyvinkin kiinteältä jatko-osalta ensimmäiselle, vaikka varsinainen murhamysteeri on eri. Toisen osan loppuratkaisuun jätetyistä aukoista sekä pikaisesta googlailusta päätellen sarja on saamassa myöhemmin lisääkin jatkoa, ja se tulee ilmeisesti kokonaisuudessaan muodostamaan trilogian.
Luin Niklas Natt och Dagin esikoisteoksen 1793 reilu vuosi sitten, ja sen jälkeen olen kohtalaisen kovastikin odottanut saavani seuraavan osan käsiini. Lukemani nykyhetkeen sijoittuvan dekkarikirjallisuuden jälkeen historiaan sijoittuva tarina tuntui jotenkin raikkaalta. Myöskin Natt och Dagin raaka ja inhonväristyksiä aikaansaava kuvailutyyli raakuuksineen jostain syystä upposi.
Pidin myös toisesta osasta, joskaan en ehkä ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestä. Voi tietysti olla, että odotukset olivat jo lähtöasetelmassa hieman liian korkealla, mutta ensimmäisen puolikkaan jälkeen koin tarinan ehkä jäävän vähän junnaamaan. Moneen muuhun, kokonaisuudessaan hitaampitempoisesti etenevään tarinaan verrattuna tuntuu tosin jotenkin liioitetulta edes puhua mistään junnaamisesta - kyllä Natt och Dagin jaarittelematon kerronta ja tiivistunnelmainen tahti ovat kuitenkin siinä määrin läsnä läpi kirjan.
Näiden kahden teoksen perusteella voisin hyvinkin suositella Natt och Dagia dekkareista pitävälle mutta nykyajan miljööseen vähän kyllästyneelle lukijalle. Tai ei toki tarvitse olla edes kyllästynyt, sillä historiallisen kontekstin lisäksi Natt och Dagin valtti on ehdottomasti rujo kuvailutyyli ja raakuuksia vilisevät tapahtumat. Tarinoissa lukijan itsensä tekemä salapoliisityö ei ehkä ole niinkään etualalla (tai ehkä tarkemmin ajateltuna oli ensimmäisessä osassa; ei kuitenkaan toisessa), mutta sujuva kerronta ja tarinan eteneminen ovat ne tekijät, jotka imaisevat mukaansa. Oikein viihdyttävää, synkkätunnelmaista lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti