Tolkienin trilogin toinen osa on nyt taputeltu, päättyvän viikonlopun kunniaksi mokkapalan kera. :)
Kaksi tornia jatkaa hobittien ja muiden Tolkienin taikamaailman olentojen ensimmäisessä osassa (Sormuksen ritarit) alkanutta matkaa, jonka päämääränä on tuhota paha taikasormus ennen kuin se päätyy tarinan pääpahiksen, Sauronin, käsiin. Siinä missä ensimmäisessä osassa pohjustettiin tunnelmaa ja saateltiin sormusretkikunta matkaan, siirtyy kerronta toiseen osaan tultaessa kaksitasoiseksi retkikunnan jäsenten teiden erkaantuessa. Tunnelma muuttuu askel askeleelta uhkaavammaksi synkän määränpään lähestyessä. Liittolaisia tarvitaan, mutta kaoottiseessa sotatilassa luottamus matkan varrella kohdattuihin muihin taikamaailman olentoihin on aina enemmän tai vähemmän vaakalaudalla. Etenkin silloin, kun matkassa on vallanjanoisia puoleensa vetävä taikasormus.
---
Muistan lukeneeni jostain mielipiteen, että Tolkienin trilogian toinen osa imaisee lukijansa tarinan pyörteisiin ensimmäistä osaa huomattavasti paremmin. Yhdyn ehdottomasti tähän mielipiteeseen - nyt toisen osan luettuani tuntuu melkein, kuin ensimmäinen osa olisi ollut vasta lämmittelyä ja pohjustusta. Siinä missä Sormusten ritarit piti sisällään useammankin vähän väljähtäneeksi ja pitkäksi venähtäneen kohtauksen, en ainakaan näin jälkikäteen lukukokemusta mielessäni taaksepäin kelatessa muista kokeneeni samaa tämän toisen osan kohdalla.
Myös kerronta oli nyt jotenkin paljon jouhevampaa. Tarinassa oli enemmän koukkuja ja jännitystä, vähemmän jaarittelua ja "turhia kohtauksia" (kuten Bombadilin talo ensimmäisessä osassa!). Toisen osan tullessa päätökseen ilmassa on selvästi kunnon seikkailun tuntua. Tällä hetkellä odotan ihan sormet syyhyten, että pääsen kolmannen osan kimppuun.
Edeltävien kappaleiden hypetyksestä huolimatta pysyn kuitenkin edelleen siinä kannassa, että Taru Sormusten herrasta -trilogiaa ei kannata valita luettavaksi silloin, kun aikaa lukemiselle on vain vähän käytettävissä. Vaikka tämä toinen osa tempaisi ihan uudella tavalla mukaansa, olen melko varma, että tarina olisi ehtinyt väljähtää, jos olisin yrittänyt kahlata sitä eteenpäin "tunti siellä tunti täällä" -taktiikalla useiden viikkojen aikajänteellä. Sain luettua toisen osan vajaassa viikossa istumalla kirjan ja teemukin kanssa sohvannurkassa useamman tunnin joka ilta. Vähän rennompikin tahti olisi varmasti riittänyt pitämään tarinan imua yllä, mutta kyllä Tolkienin trilogia kuuluu mielestäni myös näin toisen ja vauhdikkaammankin osan jälkeen kategoriaan, että puolen tunnin lukupätkissä tarina ei vaan kertakaikkiaan etene yhtään mihinkään.
Tarinan päätöstä odotellessa. Peukut pystyyn, että seikkailu vetää hyvin loppuun saakka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti