Sain viikonloppuna päätökseen Tolkienin Taru Sormusten herrasta -trilogian. Vihdoin. Kokonaisuudessaan tämä vajaan kolmen viikon LotR-lukurupeama oli kyllä sen verran intensiivinen, että olen helpottunut päästessäni vaihteeksi palaamaan vähän kevyemmän luettavan pariin.
Mutta, pidemmittä puheitta:
Kuninkaan paluu on siis hobittien ja muiden Tolkienin taikamaailman hahmojen seikkailusta kertovan trilogian päätösosa. Siinä missä ensimmäisen osan tarina etenee pääasiassa yksitasoisesti ja toinen osa kahdessa tasossa, löytyy päätösjaksosta peräti kolmaskin kaista, kun ensimmäisessä osassa yhtenä rykelmänä matkaan lähtenyt sormusretkikunta jatkaa hajaantumistaan. Rinnakkaisten tarinoiden seuraaminen lisää jännitystä ja tarinan koukkuja - ainakin minä huomasin yhden tarinan juonikäänteitä seuratessa välillä pohtivani, mitä muille hahmoille mahtaa tarinan tapahtumahetkellä kuulua.
En halua mennä juonikäänteisiin tässä nyt sen tarkemmin, mutta kuten yleisesti päätösjaksojen luonteeseen kuuluu, saavuttaa mahtisormuksen tarina kliimaksinsa tässä kolmannessa osassa, kun Keski Maan ja sormuksen ympärille kytkeytyvien hahmojen kohtalo sinetöidään.
---
Kuten jo alkuun kirjoitin, olen tavallaan helpottunut siitä, että luku-urakka on ohi. Uskoisin, että tämän kaltainen tunne on aika tavallinen näinkin pitkän lukurupeaman päätteeksi, olisipa tarina ollut miten nautinnollinen tahansa. Jos ennen LotRiin tarttumista kaipasinkin pysyvyyttä ja sitä, etteivät hahmot ja tarinan tyyli vaihdu parin päivän välein, olen nyt enemmän kuin huojentunut tietäessäni, että hobitit ja haltiat vaihtuvat taas tavallisiin ihmisiin ja miljöö vähemmän taianomaiseksi.
Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain trilogian luettua. Tarina jää varmasti vielä pitkäksi aikaa mieleen, ja on ihan mahdollista, että esimerkiksi vuoden päästä samoihin aikoihin ikävöin tunnelmaa, jota kannoin lukurupeaman myötä mukanani. Olen lisäksi varma, että luen Tolkienia lisää myöhemmin - mutta en todellakaan ihan heti perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti