torstai 17. kesäkuuta 2021

Lisa Marie Bobby - Exäholisti: Kuinka pääset irti entisestä


Öö, hehe, kaverin puolesta tuli sitten luettua tämännäköinenkin kirja. No ei, vaan vakavastiottaen ajattelen, meille kaikille tekisi hyvää opiskella vähän hullaantumisen ja kiintymyksen psykologiaa sen ymmärtämiseksi, mitä omassa mielessä tapahtuu tapaamisen ja eron hetkellä. Vaikka tämä nyt olikin tällainen popularisoitu psykologiateemainen opus, niin ihan mielenkiintoisia juttuja siitä löytyi.

Lisa Marie Bobbyn Exäholisti: Kuinka pääset irti entisestä on ihan näppärä pikaopas kiintymyssuhteen muodostumisen ja rikkoutumisen psykologisista vaikutuksista. Siinä avataan evoluution ja biologian kautta syntynyttä merkitystä kiinnittyä toiseen ihmiseen ja hullaantua, ja prosessia, joka käynnistyy kun tämä muodostunut sidos katkaistaan. 

Kirjan pyrkimyksenä on epäilemättä tehdä erokäsittelystä ymmärrettävää ja inhimillistä - vaikka ympäristö saattaa toisinaan turhautua eroa vielä kuukausienkin päästä märehtivään surijaan, on siinä märehtimisessä ihan oikeastikin kyseessä esimerkiksi päihdeaddiktiosta irtautumisen kaltainen prosessi, joka ottaa aikansa. Kirjassa muun muassa viitataan hypoteesiin, jonka mukaan päihdeaddiktiot ovat mahdollisesti syntyneet ihmisen luontaisen rakastumisen tarpeen seurauksena - päihteet valtaavat samat aivojen alueet, jotka aktivoituvat rakastumisen seurauksena, aiheuttaen samankaltaisia kemiallisia reaktioita. Näin ollen myös vieroittumisprosessi on todellinen ja konkreettinen, eikä esimerkiksi pakonomaisesti eksän ympärillä pyörivissä ajatuksissa ole mitään ihmeellistä (vrt. huumevieroittautuja, jonka ajatukset pyörivät aineissa).

Kirjan loppuosa muodostuu exäholistien tarpeisiin räätälöidystä, AA-kerhoista tutuksi tulleesta 12-askeleen ohjelmasta, jossa eronnutta ohjataan työstämään tilannetta.

---

Tämä oli ihan semimielenkiintoista luettavaa. Etenkin kirjan alkuosa, jossa enemmänkin selitettiin himon ja rakastumisen prosesseja esimerkkien kautta. Osa tästä sisällöstä oli sellaista ihan mielenkiintoista yleishyödyllistä asiaa, eikä ihan ylenpalttista eroasioissa vellomista (mitä vähän pelkäsin kirjan olevan). Loppuosan 12-askeleen ohjelma sen sijaan tuntui paikoin vähän väkisin puristetulta, ja huomasin lukemisen lomassa miettiväni, että jos niitä kahtatoista askelta on vaikea keksiä, niin miksei tämä olisi voinut olla vaikkapa kymmenen askeleen ohjelma (yksi askel oli esimerkiksi päihdeaskelmia ilmeisesti mukaillen se, että ympäristöltä täytyy pyytää anteeksi. Wtf?).

Mutta siis joo, ihan luettavaa matskua. Sitä en osaa varmaksi sanoa, miten hyvin tämä toimisi esimerkiksi akuutin erokriisin keskellä, siinä vaiheessa kun on vaikea saada ruokaa kurkusta alas ja yksikin mollisävytteinen sointu saa aikaan uuden itkukohtauksen. Voi olla, että tämän lukeminen olisi parempi ajoittaa hetkeen, kun irtaantuminen on jo vähän paremmassa vauhdissa ja keskittyminen riittää opaskirjojen kahlaamiseen ja myös edes jonkinasteiseen sisäistämiseen. Omassa tilanteessani, jossa viimeisimmästäkin erosta alkaa olla jo puolisen vuotta aikaa, tämä tarjosi ihan hauskaa oheistietoa, joka kyllä myös vähän auttoi ymmärtämään, miksi se eksä saattaa edelleen putkahdella yllättäen mieleen hampaanpoiston jälkeisen hammassäryn kaltaisena haamutuntemuksena. Eli kyllä tämä siinä mielessä taisi olla ihan kannattava lukurupeama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti