Tähän väliin vähän rantatunnelmia ja motivaatiolukemista edessä häämöttävää maratonia ajatellen.
--
It can't hurt me on omaelämäkerrallinen teos David Gogginsin, amerikkalaisen ultramaratoonarin ja triathlonistin sekä Yhdysvaltain laivaston SEAL -erikoisjoukon jäsenen elämästä ja kurinalaisesta taistelusta kohti yhä suurempia haasteita ja itsensä ylittämisen hetkiä. Kirjassa kuvataan, kuinka huonoista kotioloista ponnistava Goggins opettelee yrityksen ja erehdyksen kautta kääntämään kivun, kaltoinkohtelun ja epäonnistumisen kokemuksia voimavaroiksi, onnistuen vähä vähältä työntämään fyysisen kantokykynsä rajoja kauemmas.
Tarina seuraa Gogginsin elämää varhaisista vuosista nykyhetkeen, ja muistelmat koostuvat hyvin pitkälti äärirajoilla kamppailtujen hetkien kuvauksista ja myöhemmästä tilanteiden reflektoinnista - mitä olisi pitänyt tehdä toisin, kuinka ottaa opiksi, ja ennen kaikkea, kuinka pian epäonnistumisen jälkeen on mahdollista yrittää uudestaan.
Reflektoinnin lisäksi kirja sisältää ihan konkreettisia ohjeita lukijalle; jokaista kappaletta seuraa haaste, jonka tarkoitus on ohjata lukijaa valjastamaan omia käyttämättömiä voimavarojaan käyttöön Gogginsin tyyliin (eli pyrkimään brutaalirehellisesti, kaunistelematta ja vailla tekosyitä kylmäpäisesti kohti tavoiteltua päämäärää ja parempaa versiota itsestä). Etenkin väsymyksen hetkellä itsensä on voitava kohdata; kivun ja uupumuksenkin keskellä on pystyttävä vastaamaan itselleen kysymykseen siitä mitä varten taistelen.
---
Pakko myöntää, It can't hurt me todellakin toimi motivaattorina ja kannustimena - nyt, juuri kirjan loppuun saateltuani, en malta odottaa, että pääsen haastamaan itseäni maratonilla. Tulen ihan satavarmasti hyödyntämään Gogginsin ajatusmalleja ja neuvoja tiukan paikan tullen - joskaan en usko olevani riittävän innostunut hyödyntämään kirjassa annettua metodia kokonaisuudessaan. Mutta intoa ja inspiraatiota Gogginsin ajatuksista ja hänen jakamistaan kokemuksista kyllä jollain synkän masokistisella tavalla saa (masokismi mainittu siksi, että kivusta ja tuskasta nauttiminen tuntuu mitä suurimmassa määrin ohjaavan Gogginsia kohti tavoitteitaan, ja sitä kohti hän viime kädessä ohjaa lukijaakin suuntaamaan).
Jospa se maraton näillä eväillä taittuisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti