maanantai 17. toukokuuta 2021

Miika Nousiainen - Pintaremontti


Miika Nousiaisen Pintaremontti on kevyellä, humoristisella otteella kerrottu tarina parinmuodostukseen, perheellistymiseen ja ihmisten välisiin suhteisiin ylipäänsäkin liittyvistä teemoista. Yhden toiveet ovat toisen haasteita ja sukupolvien välinen kuilu sekä kasvaa että pienenee tarinan edetessä, kun toiveita jälkikasvusta tai kumppanin löytymisestä (tai lesken tapauksessa löytämättä jättämisestä) asetetaan suvun voimin tietämättä koko totuutta. Mukaan mahtuu niin surkeita sattumuksia kuin häitä ja hautajaisiakin.

---

En ole aiemmin perehtynyt Nousiaisen kirjalliseen tuotantoon, mutta hänen huumorinsa on tuttua Hyvät ja huonot uutiset -televisiosarjasta (jota olen nähnyt jokusen satunnaisen jakson verran). Kirjassa viljellään paljon sitä samaa sarjasta tuttua huumoria ja tilannekomikkaa, ja oikeastaan heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien oli läsnä joku tuttuuden tunne. Ainakaan tämä teos ei siis tuonut esiin mitään uutta, piiloon jäänyttä kulmaa Nousiaisen huumorista tai tarinankerronnasta, vaan oli sitä "tuttua Nousiaista" - tai näin ainakin itse koin.

Kuitenkin, siitä huolimatta että tavallaan pidän Nousiaisen oivaltavasta huumorista, en voi sanoa, ettäkö tämä teos olisi jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Vaikka tarinan teemat olivatkin huumorikuorrutteensa takana melko kipeitä ja hahmojen tilanteet ymmärrettäviä ja samaistuttavia, jäin jostain syystä vähän kylmäksi ja ehdin pitkästyä tarinan aikana. Ehkä se johtuu juuri siitä, että kerronta eteni tragikoomisten sattumusten kautta, mutta mitään suuren suurta tunnelman tiivistymistä ja käännekohtaa ei tapahtunut. Voi myös ihan puhtaasti olla kyse siitä, että vaikka tällaiset kevyehköt humoristiset teokset voivat toimia hyvinä "välipaloina", olisin kaivannut jotain syvällisempää ja ehkä vaikealukuisempaa tai enemmän mukaansa tempaavaa teosta tähän väliin. Niin tai näin, luonnehtisin Pintaremontin tarjoavan ihan ookoon nopean ja kevyen lukukokemuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti